Facebook Twitter Email Pinterest

Jarno Pentinpurolle tuplamestaruus rallin SM-sarjasta

02.10.2025 / Tero Lyttinen / Raceway Media

Tänä vuonna ensimmäistä kauttaan nelivetoisella kilpa-autolla sekä myöskin rallin SM-sarjassa kilpaillut Jarno Pentinpuro saalisti SM5-luokan korkeimmat pisteet neljässä osakilpailussa ja lumijokelainen varmisti luokan mestaruuden jo ennen päätösosakilpailua. Seinäjoella oli panoksena vielä rallin Suomen juniorimestaruus.
 
Valmistautuminen Seinäjoen SM-ralliin sujui voimansiirtoremontin parissa ja testit jäivät ajamatta. Syyskuun alussa Nivala-rallissa Mitsubishin vaihdelaatikko hajosi eikä kaikkia tarvittavia uusia osia löytynyt ajoissa. Ykkösvaihteen käyttämistä täytyi varoa.
 
Ensimmäisenä kilpailupäivänä perjantaina erikoiskokeet ajettiin pimeässä. Vähäisen pimeäajo kokemuksen vuoksi eteneminen oli varovaista ja liian pistemäisten lisävalojen vuoksi ajotyyliä täytyi muuttaa. Toiseen kisapäivään Pentinpuro ja kartanlukija Rami Suorsa starttasivat kuitenkin hyvistä asemista luokan toiselta tilalta.
 
Lauantain ensimmäiseltä erikoiskokeelta oli tuloksena heti pohja-aika. Kokenut moninkertainen SM-mitalisti Ville Hautamäki oli ehtinyt tässä vaiheessa pienelle karkumatkalle. Juniorimestaruuteen riitti hyvin luokan toinen tila, joten Pentinpurolla ei ollut tarvetta ottaa turhia riskejä. He ajoivat maaliin kakkostilalla ja varmistivat näin SM5-luokan mestaruuden lisäksi myös junioreiden SM-kullan selvällä piste-erolla.
 
- Kauden mittaan oli monenlaisia tekniikkahuolia, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, että joka kisassa päästiin maaliin ja pisteitä kertyi hyvin. Yksi kauden tavoitteista täyttyi Lahden SM-osakilpailussa, kun perjantain kuusi erikoiskoetta päättyi tasaväkisissä olosuhteissa yleiskilpailun viidenteen sijaan. Opin paljon uutta nelivedolla ajamisesta ja tuli kokemusta SM-osakilpailuista. Ensi kauden suunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta toivotaan että jatkoa löytyy, Pentinpuro kertoi.
 
 
Kuva: Taneli Niinimäki

Pisteet top 5

1. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 159 pistettä PiekUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 114 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 97 pistettä AlavUA (Rally2)
4. Jari Liiten / Per Almkvist 64 pistettä S (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 61 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. Future SM-ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa